Info

Varhainen vuorovaikutus

Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan vauvan ja häntä paljon hoitavan aikuisen välistä vuorovaikutusta, jonka merkitys on merkittävää jokaiselle lapselle. Lapsen tunne-elämän kehitykselle on tärkeää, että lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutussuhde on riittävän hyvä. Vauva-aika on vaativaa ilosta ja onnesta huolimatta. Vanhemmuus on oppimista tulkita vauvan perustarpeita ja viestejä. Vastasyntynyt on valmis vuorovaikutukseen heti synnyttyään.
Ensimmäisten elinviikkojen aikana vauva tarkkailee ympäristöään ja on virkeä. Hän nauttii, kun häntä pidetään sylissä, hymyillään, jutellaan ja lauletaan. Vauva viestii omalla kehollaan ja liikkeillään sekä ottaa viestejä vastaan. Kun aikuinen hoitaa vauvaa rauhallisesti, vauva tuntee olevansa rakastettu ja turvassa.
Vanhemmat ja vauva löytävät omanlaisen vuorovaikutussuhteen. Vauvan ja vanhempien välisessä vuorovaikutuksessa on kyse molemminpuolisesta kehityksestä. Myöhemmässä vaiheessa syntymän jälkeen vauva osaa mukautua vanhempien käsittelyyn. Vauva alkaa myötäillä vanhempien liikkeitä aktiivisesti ja ennakoi heidän tapaansa hoitaa ja käsitellä, muun muassa sängystä nostamiseen, vaipan vaihtoon ja pukemiseen. Tätä voidaan kutsua vauvan ja vanhempien myötäsyntyiseksi vuorovaikutukseksi, sanattomaksi viestinnäksi.
Kun vanhemmat suukottelevat, hellivät ja koskettelevat lasta, he välittävät hänelle voimakkaita läheisyyden ja turvallisuuden viestejä. Varhaiseen vuorovaikutukseen ei ole olemassa yhtä ja ainoaa luonnollista vuorovaikutussuhdetta. Vuorovaikutuksessa vaihtelevat voimakkaasti ilon, onnen, kärsivällisyyden ja hellyyden hetket, mutta myös epätoivon, hämmennyksen ja avuttomuuden hetket.
Vauva tarvitsee kehittyäkseen ja kykyyn elämään psyykkisesti ja fyysisesti kiintymyssuhteen vanhempaan. Vauvan perustarpeiden tyydyttäminen antaa pohjan sille, että vauva kiinnostuu vuorovaikutuksesta. Varhaisen ihokontaktin merkitys on tärkeää vauvan ja äidin kiintymyssuhteen kehittymiselle, samoin kuin vauvan ja äidin väliseen katsekontaktiin. Itkevä vauva rauhoittuu, kun kuulee tutun, äidin tai isän äänen.
Varhaiseen vuorovaikutukseen kuuluvat muun muassa katsekontakti, äänet sekä käsien ja pään liikkeet. Katsominen on aktiivinen tapahtuma, kun äiti tai isä katsoo vauvaa ja juttelee samanaikaisesti hänelle, vauva keskittyy tarkkailemaan puhujan kasvoja etenkin kulmakarvojen ja silmien aluetta.
Tärkeä varhaisvaiheen tehtävä äidillä on olla läsnä vauvalleen ja antaa hänelle juuri sitä, mitä hän tarvitsee milläkin hetkellä. Vuorovaikutus vauvan ja vanhemman välillä perustuu tunteisiin. Vauva tarvitsee tunteiden säätelyyn vanhempien apua. Vanhemmilla on yleensä kykyä ajatella vauvansa tunnetilaa ja kokemusta. Sensoristen aistien avulla vauvalla on synnynnäinen halu kiintyä vanhempaansa, hoivaajaansa. Näitä ovat muun muassa tuoksu, kuulo, ihokontakti ja imetyksen aikaansaama tunnetila.
Lähteet: Deufel & Montonen 2016, Karling ym. 2008, Kirkilionis 2003, Salpa 2007, Salpa & Autti – Rämö 2010, Sydänmaa – Storvik ym. 2013, Siltala 2003, Vilen ym. 2006.